Facebooktwitterlinkedin

Olen viereltä saanut seurata mitä tarkoittaa, kun ruokaa ei heitetä muruakaan hukkaan. Pienet ruoan säästötemput, kuten vaikka se, että tekee viisi vuotta vanhoista popcornjyvistä poppareita, tuntuvat aluksi hiukan koomisilta, mutta sitä ne eivät todellakaan ole. Ne ovat ihailtavia, järkeviä ja osa juuri sitä globaalia eko-elämistä, mihin kohta olemme kaikki pakotettuja.

Ruokahävikki on poisheitettyä ruokaa, jota oikein käsiteltynä olisi voitu hyödyntää ihmisravinnoksi.  Se on valitettava osa tapakulttuuriamme, emmekä edes huomaa sitä. Globaalit ruoantuotannon uhkat saattavat  hiipiä ajatuksiimme, mutta uhka ei kuitenkaan ole lähellä, vielä. ”Elää nälässä” -tuntemusta ei monikaan suurten ikäluokkien ajoista lähtien ole kokenut.

Ruokahävikki-ilmiö on osa perusopetuksen kestävää ruokakasvatusta. Lapset oppivat, että ruokahävikkiin voi ja pitää vaikuttaa. Heille opetetaan, että haitallisen tapakulttuurin nujertamiseksi tarvitaan globaaleja päätöksiä. YK:n kestävän kehityksen ohjelma, johon Suomikin on sitoutunut, tavoittelee ruokahävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä.

Hävikin käsittelystä oppimateriaaleissa on tehty vastikään väitöstutkimus.  KM Milja Pollari päätyi tutkimuksessaan siihen, että kotitalouden, biologian ja maantieteen oppimateriaaleissa ruokahävikkiä käsitellään vaihtelevasti. Tutkijan mukaan ruokahävikkiin liittyvää tietoperustaa pitäisi syventää ja eheyttää.

Ruokahävikin pienentämiseksi lapsilta saadaan fiksuja ideoita. Tuore esimerkki on Maa- ja kotitalousnaisten hanke Älä ruoki hukkaa – Perusopetuksen oppilaat vaikuttajina ruokahävikin vähentämiseksi kotitalouksissa. Se kokosi ala- ja yläkoulujen oppilaiden kehittämiä, ja opettajan ohjauksella työllistettyjä vinkkejä ja malleja ruokahävikin pienentämiseksi kodeissa. Aineistosta tehdään jatkossa ruokahävikki-työkalupakki opetusmateriaaliksi kouluihin.

Ruokahävikin pienentäminen on käytännössä yksinkertaista ja vaivatonta. Se on kodin ruokaketjun alkumetreistä alkavaa valppautta ja ruokaketjun loppumetreihin liittyvää luovuutta. Mitään muuta ei tarvita, tömäköitä päätöksiä ja pikkuisen treeniä.  

Mestariruoansäästäjältä olen oppinut, että täsmällinen ja oikea määrä valmistaa ruokaa on ydinjuttu ja kannelliset säilytysastiat välttämättömyys. Ei vain kotona, vaan veneessä, mökillä ja matkoilla. Ylijäämän voi aina säilyttää purkissa tai vaikka pakastaa jatkokäyttöä varten. Lehtivihannekset voi elvyttää vesiastiassa ja nahistuneet kasvikset paistaa pannulla.

Olen myös seurannut, miten  viimeiset mangososetipat puristetaan avatusta kartonkitölkistä. Kyllä, viikkaukset avataan myös pohjasta – poimuihin nimittäin on kerääntynyt pari tippaa sosetta ja nekin on kuulemma hyvä lorottaa suuhun.