Facebooktwitterlinkedin

Seija Sihvola

Aikaa on Suomessa yli vuosisata vilkaistu ranteesta. Rannekello on monelle ollut lapsuudessa hieno synttäri- tai rippilahja. Itse muistan, kuinka upeaa oli saada ihan kultadubleekello! Hoidin sitä huolella ja muistin vetääkin sen joka ilta. Tapa, joka nykylapsia taatusti hymyilyttää.

Aika muuttuu ja ajan katsominen samaten. Tämän vuosituhannen alkumetreillä rannekello jäi ranteestani pois. Siirryin – niinkuin moni muukin – katsomaan aikaa kännykästä. Nyt kun kännykelloaikaa on vierähtänyt parikymmentä vuotta, kyseistä ajanjaksoa voi arvioida kriittisesti.

Kännykellovuosina olen toiminut monta kertaa holtittomasti. Katson usein aikaa pyöräillessäni, eli kaivan repun sivutaskusta kännyn ja aktivoin sen vapaalla kädellä sivunapista. Näin toimien aikatarkkailu heikentää väkisinkin ajotarkkailua. Vielä pahempaa on kännyyn vilkaisu ratin takaa. Kännykellon hamuaminen kaupassa on myös arvelluttavaa. Kun käsi menee käsilaukkuun, siitä tulee jotenkin syyllinen olo:  ikäänkuin kätkisi käsilaukun pohjalle jotain kielettyä. Leffassakin kännykellopuuhastelussa on ongelmansa: pitää rapistella känny esiin laukusta vain sen takia, että voi tarkistaa, kauanko kiva tai kurja leffa vielä kestää.

Ja yölläkin on hankalaa. Kun kelloajan haluaa tietää, pitää ensin löytää sekä rillit että känny. Sokkona ne ovat välillä molemmat hukassa.

Olen alitajuisesti kaivannut rannekelloa monestakin syystä. Se on parhaimmillaan nätti asuste, se on etsimättä lähellä ja sen numerot ovat parhaimmillaan rillittömänäkin nähtävissä.

Nyt ranteeseeni on ilmestynyt muhkea kello, joka on samalla terveysmittarini. Hienolta nimeltään se on GPS-multisporttiurheilukello. Iso se on, mutta näkeepähän myös numerot hyvin, yölläkin ilman silmälaseja.  

Nykyiset multisporttiurheilukellot ovat huikeasti toisenlaisia verrattuna entisajan sykemittareihin. Kellon ja älypuhelimen tai kellon ja tietokoneen synkronoinnilla saa tarkkoja analyysejä omista liikuntasuorituksista, unen laadusta, kehon palautumisesta sekä itselle räätälöidystä kuntotasosta. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta käytännössä se ei sitä ole. Kaikkia hienouksia ei tarvitse aktivoida ja laitteen voi mukauttaa omaan elämäntapaan sopivaksi.

Jäisillä keleillä tehdyt varovaiset testijuoksut antoivat hauskaa dataa. Piirturi piirsi sykekäyrät, taulukosta sai kilometriajat, reitin nousut, laskut ja korkeudet, askelten määrät, kalorit ynnä muut henkilökohtaiset tunnisteet. Aika näyttää, miten paljon haluan  kellokaveriani jatkossa työllistää.

Rannekellokaipuun ohella olen myös haikaillut lapsuuteni kellonraksutusta. Niinpä vanhempani lahjoittivat minulle ikivanhan, Viipurista ostetun herätyskellonsa. Kello korjattiin ja nyt se raksuttaa, mutta miten? Sekunttiviisari pyörähtää oikeaan tahtiin 60 kertaa minuutissa, mutta raksutus kuuluu 100 kertaa minuutissa! Voi ei, stressi tulee. Niinkö se oli lapsuudessanikin? Aika riensi todellisuutta nopeammin – vaiko todellisuus aikaa nopeammin.

Sukupolvikokemuksia

Sukupolvet samaistuvat omiin ikätovereihin: on koettu samat kouluajat, leikit, ruuat, kulttuurikokemukset, poliittiset tapahtumat ynnä muut. Sukupolville annetut nimet jäsentävät kunkin aikakauden hahmottamista. Emeritusprofessori J.P. Roos on ollut edelläkävijä ja nimittänyt 1900-luvun alusta alkaneet sukupolvet ajan kuvaan sopivilla nimityksillä.

Vauvan koliikki koskettaa

Tiedon avulla voidaan kehittää koliikkioireista kärsivien vauvojen hoitoa ja tuottaa työvälineitä neuvolan terveydenhoitajille avuksi perheiden kohtaamiseen.

Miten voin?

Olemme itse minämme tärkein terapeutti ja tukija. Minä olen aina ja alati olemassa minua varten, jonotusvuoroja ei ole.

Haavoitetut äidit

Äidiksi tuleminen on iso muutos, joka vaatii sopeutumista kehon muutoksiin, uudenlaiseen identiteettiin ja uuden perheenjäsenen kanssa elämiseen.