Halit takaisin!

Seija Sihvola

Luukas välipalalla

Minulla on monta likisukulaista. He ovat kaikki niin kovin tärkeitä, että nyt, kun ei saa olla lähellä, koskemattomuus piinaa. Ei saa rutistaa, halata eikä suukottaa. Hyi miten tylsää.

Pari esimerkkiä. Esikoislapsenlapseni Luukas, 13 v, piipahtaa honksuen luokseni ja kysyy:
”Onks jotain syötävää?” No tietenkin on. Siinä sitten nökötämme ison pöydän molemmin puolin, emmekä kosketa toisiamme missään vaiheessa. ”Moikka” ja poika lähtee parin metrin päässä minusta rullaluistimet kolisten kaverinsa luokse.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen

Entä vauvat? Se vasta piinaa onkin, kun vauvalapsenlapset kasvavat ja muuttuvat kovaa kyytiä, eikä voi olla liki muutoksia seuraamassa. Eräänä päivänä yritin vilkuttaa puolivuotiaalle puhelimessa ja huutelin pojan nimeä pitkän tovin. Pikkaraisen katse harhaili edes takaisin ja sinne tänne, kunnes vihdoin ja lopulta tajusi, että joku huitoo puhelimessa.

Etäilyssä on harmittavia ongelmia. Kotona etätyössä puurtavat lasten vanhemmat eivät yksinkertaisesti jaksa liikuttaa laumaansa kovinkaan usein puistoihin, jossa voisi etäältä lähettää lentosuukkoja.Ymmärrän hyvin.

Entä ulkomailla jumissa olevat lähimmäiset? Niitä on hyvin monella: lapsia, lastenlapsia, miniöitä, vävyjä, vanhempia. Huoli kaukana olevista on yhteinen. Yksi lapsenlapsistani elää Moskovassa, ulkonaliikkumiskiellon keskellä. Whats app suukot ovat ainoa mahdollisuus hellitellä. Kannan huolta myös heidän fyysisestä voinnistaan. Koska äidin ja lapsen pitää pysytellä vain kotioloissa, olen rohkaissut heitä kiipeämään 17 kerroksisen talonsa portaat vaikka kahdesti päivässä ylös ja alas, jotta kunto säilyy.

Vakavassa tilanteessa toimitaan vakavasti. Käskyjä totellaan ja niihin totutaan. Niillä mennään. On mielenkiintoista joskus tietää, minkälaisia muistijälkiä korona jättää jälkeläisiimme. Tai ehkä ei jätä mitään sen kummempaa. Olipahan yksi vähän erikoisempi jakso heidän elämässään. 

Moskovassa ennen koronaa

1950-luvun lopun aasialaisen influenssan aikaan kolmasosa suomalaisista sairastui ja toistatuhatta kuoli. Myös kouluja suljettiin. Isosiskoni poti taudin, minä en, enkä muista jaksosta yhtikäs mitään. Paitsi sen, että vanhempamme siitä keskustelivat ja olivat huolissaan. Ihan niin kuin me aikuiset olemme nyt.

Halit <3

Seija Sihvola

Lue myös aiemmin julkaistuja Seija Sihvolan blogitekstejä.