Kertomusten jumissa ja lumossa

Seija Sihvola

Toukuun lopussa olin yhtäaikaa kolmen tarinan lumossa ja jumissa. Tarinat ympäröivät minut ja pitivät otteessaan, päivästä toiseen.

Vain lyhyen aikaa kestänyt ote oli Nousiaisten lukion uuden ylioppilaan Matilda Kirvelän loistava essee. Luin, ihastuin ja samaistuin. ”Ei ole ketään ilman kertomuksia” hän otsikoi kirjoituksensa ja sai tekstistään ylioppilaskirjoituksissa täydet pisteet ja pääsi päivälehden paraatipaikalle.

Nuori Kirvelä on omien sanojensa mukaan pohdiskelija. Hänellä on taito käännellä yksinkertaisia ilmiöitä ja pohtia itsestäänselvyyksiin kätkeytyvää yllätyksellisyyttä. ”Me otamme tarinan omaksemme sekä sijoitamme siihen muistomme, kokemuksemme ja haavamme, jotta voimme ymmärtää sitä”, Kirvelä kirjoittaa kypsästi. Jo 16-vuotiaana ensimmäisen kirjansa, Kaltaisiamme aaltoja julkaisseesta kirjoittajasta kuullaan varmasti vielä.

Toinen koukuttava tarinajumi oli kirja, Axel Schulmanin Polta nämä kirjeet. Kuuntelin kirjan lähes keskeytyksettä ja viehätyin totuustarinaan heti. Kirjoittaja Axel alkaa pohtia omia kiukunpuuskiaan ja pelästyy, kun huomaa oman lapsensa etukäteispelkäävän häntä. Kätketyn vihaolon syy ja seuraus -reitin setviminen johdatti Axelin perehtymään isoisänsä, kuuluisan ruotsalaisen kirjailijan Sven Stolpen ja vaimonsa, kääntäjä, isoäiti Karin Stolpen elämäntarinoihin. Ulkopuolinen tunnistaa nopeasti kirjan pääjuonen: kuinka julmaa elämä voi olla, jos ihmiset elävät vuosikymmeniä väärässä suhteessa. Kuinka surullista on, kun siitä ei pääse pois. ”Jos lähdet, tapan sen toisen, sinut ja lopuksi itseni”, tyylisellä uhkauksella pystytään, tai ainakin sata vuotta sitten pystyttiin pitämään puoliso käsiraudoissa, hautaan saakka.

Kolmas jumi tuotti samalla lämmintä lumoa. Sain päätökseen isäni Neljä elämääni tarinan hellävaraisen tekstinkäsittelytyön ja lähetettyä luonnoksen taittoon. Olin työstänyt isäni noin kahdenkymmenen vuoden aikana kirjoittamaa tekstiä ja lisännyt tekstin lomaan lapsuuden, sotavuosien, työuran ja eläkeiän kuvia.

Äitini ja sisareni kanssa olemme olleet hyvin tietoisia tekstin syntymisestä. 96-vuotias isämme on naputellut tekstejään ja säilytellyt niitä eri tiedostoissa, vähän siellä ja täällä. Oli kasvamassa vaara, että vuosien työ oli katoamassa tietokoneiden uumeniin. Minä tajusin pelastaa tekstit nyt, keväällä 2020.

On hienoa, että isäni on jaksanut kirjoittaa vaiherikkaat elämäntarinansa. On viehättävää, että hän pystyy vielä sen editoitua versiota ja kuvamateriaalia pohtimaan kanssani. Tallentamisen työkalut, muisti ja järki, ovat hänellä vielä kunnossa.

Työ on ollut niin kovin palkitsevaa, että rohkaisen kaikkia meitä elämäntarinoiden luomiseen, oman tai toisen. Koskaan ei tiedä, mitä kaikkea arvokasta ihmiset vuosien myötä tallentavat ja miten suuri on merkitys sillä voi olla. Kirjeitä ei todellakaan kannata polttaa.

”Saatamme korostaa tai tulkita tiettyjä kohtia tarinasta ihan toisella tavalla kuin kirjoittaja, koska tulkintamme perustuu omaan elämänkokemukseemme”

Lue myös aiemmin julkaistuja Seija Sihvolan blogitekstejä.

Terveyden polku vie hyvää kohti

Lapsen suoja on vanhemman viisaus. Lapsen terveys edistyy vanhemman osaamisesta. Nykyisessä Suomessa nuoret aikuiset, tulevat vanhemmat…

Sanan ja valon iloa

Hyvillä sanoilla vaikutetaan. Kun hyvät sanat tulevat lihaksi, alkaa tapahtua. Yle on kutsunut meitä kaikkia hyväntekeväisyyden Lahjoita puhetta -talkoisiin.

Lapsen terveysrutiineista voimaa

Pieni kuusivuotias jalkapalloilija kiitti uunituoreesta, itse leipomastaan pullasta ja ilmoitti samalla, ettei halua syödä niitä enempää.

Seura, peli, nuoruus ja tango

Katsoin kahden päivän välein kaksi elokuvaa, joiden raamit olivat samanlaiset. Molemmissa elokuvissa käsikirjoittajana ja ohjaajana oli sama henkilö.

Me ollaan samanlaisia isoäitejä – kaikki

Vuonna 1890 syntynyt isoäitini Katariina, isäni äiti, oli huutolaislapsi. Hänet myytiin huutokaupalla alimman hoitotarjouksen tehneelle.

Yhdessäolon taikaa

Kun toisilleen tuntematon porukka elää yhdessä ahtaassa tilassa, kuten vaikka teltassa, pikku mökissä tai veneessä, paljastuu mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Ennakoi tuleva tilanne

Vastikään tapahtui kaksi uhkaavaa tilannetta, joista toisessa olin osallisena. Molemmat uhkatilanteet olisi voitu välttää ennakoinnilla.

Halit takaisin!

Minulla on monta likisukulaista. He ovat kaikki niin kovin tärkeitä, että nyt, kun ei saa olla lähellä, koskemattomuus piinaa.

Suojelevat kädet

Käsillä on valtaa ja käsissä piilee vaara. Koronakriisi on kääntänyt katseet maailman ihmisten käsiin. Meidän ja heidän. Olemme jo tottuneet siihen, että uuden viruksen väijyessä käsien pesemisen tärkeys nostetaan ykköskeinoksi viruksen nujertamiseksi.

Naapuruuden herkkupalat

Jokaisella meistä on naapureita: seinän takana, pihapiirissä tai kilometrien päässä. Neljä viidestä meistä tervehtii naapureitaan ja liki kaksi kolmannesta vaihtaa kunnon kuulumiset. Kuusi prosenttia kuulemma googlettaa naapureitaan – kenties uteliaisuuttaan.

Kulttuurielämyskisan voittajat

Lehdessä ollut kokoomajuttu kulttuurielämysten yhteenvedosta innosti väkisinkin katsomaan asiaa myös omasta vinkkelistä. Minkä 2010-luvun kulttuurielämyksen nostaisin itse ylitse muiden? Mikä jätti minuun niin lähtemättömän vaikutuksen, että se peittoaisi muut kokemukset mennen tullen?

Aika juttu

Aikaa on Suomessa yli vuosisata vilkaistu ranteesta. Nyt ranteeseeni on ilmestynyt muhkea kello, joka on samalla terveysmittarini. Hienolta nimeltään se on GPS-multisporttiurheilukello.

Pu..pu niinkuin punnitus

Perjantaipunnitus on asia, josta olen vuosien varrella puhunut siellä sun täällä. Se ei tietenkään tarkoita, että juuri perjantaissa olisi jotain erikoista olemaan punnituspäivä.

Lisää meitä

Positiivisia suurperheitä olisi hyvä näkyä mediassa enemmän ja ammentaa heiltä käytännön vinkkejä arjesta selviytymiseen.

Aitoa luontoa vaikka boksissa

Luin partiolaisten Suomen luonnon päivänä järjestämästä Johtajatulet metsäseminaarista. Metsäeksotiikka näytti kirvoittavan sekä huippujohtajia että tuhansia kuuntelevia partiolaisia. Sitten siirryin Suomen luonnon päivän sivustolle.

Huolensa kullakin, mutta yhteishuoli on suurin

On pikku huolia ja on suuria huolia. Ja kaikenkokoisia huolimurheita siltä väliltä. Minä mietin juuri nyt, että kuihtuvatko tomaattini mökillä pitkän hellejakson seurauksena. Yksi lapsenlapsistani on huolissaan kanistaan, joka söi eilen pussilisen irtokarkkeja.

Värirakkautta

Värirakkaus jakaa meitä ihmisiä. Osa ei voi elää ilman voimakkaita värejä ympärillään, osa haluaa oleskella vain valkoisessa maisemassa.

Menestyksen mallinnusta

Lähes jokaiselle meistä tietty toukokuun viimeinen on ikimuistoinen päivä. Joku uurastus päättyi ja sitä juhlittiin.

Kasvun lumo

Kun 1960-luvulla olin juuri aloittanut oppikoulun, opin jotain, mistä en ollut ikinä kuullut mitään. Biologian opettajamme, vastavalmistunut nuorimies, kirjoitti liitutaululle suurikokoisin kaunokirjaimin salaperäisen yhtälön: vesi+hiilidioksidi=tärkkelys+happi.

Salattu sinuus

Uskon ja väitän, että jokaisella meistä on lähipiirissään henkilö tai henkilöitä, joilla on suuri ja mystinen salattu sisin. Ääripäissään salattu sisin voi kohdistua suunnattomaan hyvän- tai karmeaan pahantekemiseen.

Opettavainen tarina

Ystäväni kertoi minulle tarinan ystävästään. Tarina on tosi, mutta sellaisia sattuu tosi harvoin. Ystäväni ystävä, keski-ikäinen nainen, oli energinen ja aikaansaapa.

Elinikäinen ystävyys – mikä voimavara!

Kun kaksivuotiaana kohtaa kaverin lastentarhassa – siis nykyisessä päiväkodissa, jatkaa tapaamista kansakouluiässä, tekee kepposia oppikoulussa, jakaa aikuisvuosien ilot, surut, onnet ja huolet, voi varmuudella puhua kestoystävyydestä.

Ikääntymisen suojaa

Ilmiöoppiminen on opetussuunnitelman käsite ja nykypedagogiikan työväline. Ilmiövoima voisi puolestaan olla yhden ainoan yksittäisen ilmiön mediassa aikaansaama jättireaktio

Tahdon aika

On vuoden viimeinen päivä. Se on kiehtova hiljentymispäivä inventoida mennyttä ja visioida tulevaa. Rajapinta-hetkien pohdinnassa on jotain lumoavaa: mitä tuli tehtyä, koettua, aikaansaatua, mokattua, tunnettua. Kuinka paljon kaikkea mahtuu yhteen vuoteen…