Facebooktwitterlinkedin

Seija Sihvola

Poliittisissa pamfleteissa, kolumneissa ja kannanotoissa on yleensä – aiheesta riippumatta – samankaltainen rakenne: kaksi ensimmäistä kolmannesta on ongelmakeskeistä jyrinää ja vasta viimeinen kolmannes ratkaisukeskeistä asiaa.

 

Syntyvyyden lasku – jutuissakin malli toistuu kovin selkeästi. Kun eri puolelta Suomea kotoisin olevilta poliitikoilta kysyttiin lehtiartikkelissa mielipiteitä syntyvyyden laskusta, vastaukset olivat keskenään samankaltaisia. Alentuneen syntyvyyden syy- ja seurausongelmina esitettiin lapsivastaista ilmapiiriä, hyvinvointijärjestelmän romahtamista, tulevien veronmaksajien puuttumista, palveluiden heikkenemistä ynnä muuta. Haastattelujen loppukolmanneksessa jokainen korosti lapsiperheiden taloudellisia kannustimia,  työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista ja alueellisten palvelujen takaamista.

On ymmärrettävää, että nopeasti alentuneesta syntyvyydestä kannetaan suurta huolta ja medianäkyvyys on siksi suurta. Suomen tulevaisuus näyttäytyy demograafisena uhkana ja siksi myönteisiä ratkaisuja ja malliesimerkkejä tarvitaan kipeästi.

Pori on esimerkki kurjistuvasta kunnasta.  Väkiluku romahtaa vuoten 2040 mennessä ja huoltosuhde eli työikäisten määrä suhteessa lasten ja ikäihmisten määrään, tulee olemaan yli 70. Pori kuitenkin yrittää pyristellä asukaskatoa vastaan. Vastikään Porin päivänä teema oli ”Lisää meitä”. Hauskaa teemaa lukiessani en voinut olla ajattelematta tuttua porilaista pariskuntaa.

Heillä on kaksi tyttöä ja seitsemän poikaa. He ovat hieno esimerkki runsaslapsisesta perheestä, jossa lapset ovat aina elämän keskiössä, vaikka vanhemmat tekevät samalla myös omaa uraansa, virkamiehenä ja kotiyrittäjänä. Kroonista sairauttakin perheessä on, mutta siitäkin perhe selviää. Positiivisia suurperheitä olisi hyvä näkyä mediassa enemmän ja ammentaa heiltä käytännön vinkkejä arjesta selviytymiseen. Todennäköisesti arkea sujuvoittavat ratkaisut ovat näissä perheissä perin yksinkertaisia ja jokaisen muunkin saavutettavissa.

Kun ikäkavereitteni kanssa puhumme nykylapsiperheiden pulmista, päädymme aina samaan lopputulemaan. Meistä lasten saanti oli aikoinaan, siis 1970- ja 1980-luvulla, itsestään selvää, mukavaa ja suht koht vaivatonta. Useimmilla meistä on kolme lasta. Ei lapsilukua silloin päivitelty eikä ihasteltu, se vaan oli niin kuin oli. Vaikka valtaosa meistä opiskeli samalla kun lapsia syntyi, ei sekään tuntunut niin hankalalta. Pääasia oli, että tentit meni läpi ja maaliin päästiin.

Tällaiset muistelot eivät tietenkään auta pätkääkään nykyvanhempia, eikä entisaikojen kultailu koskaan vie asioita eteenpäin, mutta jotain meiltä lapsiperhe-elämän kokemusasiantuntijoilta voisi oppia. Ehkä arkemme oli yhden kolmanneksen ongelmakeskeistä ja kaksi kolmannesta ratkaisukeskeistä. Kattilallinen hernekeittoa riitti pariksi päiväksi ja omia sämpylöitä oli pakastin täynnä. Kohtuu kaikessa –elämällä saatiin meitä lisää!

Puhe ei aina paranna

Elämme terapiayhteiskunnassa. Olemme perusteellisesti sisäistäneet ajatuksen, että ongelmista ja tunnetiloista, varsinkin epämiellyttävistä, on puhuttava. Puhumatta jättäminen on vaarallista. Asiat patoutuvat ihmisen sisälle räjähtääkseen lopulta vahingollisin seurauksin. Epämiellyttäviin tunnetiloihin, rajoja rikkovaan ja vahingoittavaan käyttäytymiseen ja tunne-elämän oireisiin oletetaan olevan löydettävissä jokin syy, joka paljastuisi puhumalla.

Vastustuskykyä ja sienisatoa

Vastustuskyvyn lisääminen on ikuisesti kiehtova aihe. Miten voisi estää nuhanenät, köhät ja kivut – koronasta puhumattakaan? Vanhemmat pähkäilevät teeman kanssa viimeistään silloin, kun on jäätävä kotiin tai on kutsuttava joku lapsia hoitamaan.

Saisinko – vai anna, tänne, heti, mulle?

Pöytätavat-sana ei oikein kuulu arkipuheessa, vaikka syytä olisi. Tärkeän asiakokonaisuuden voisi brändätä tuoreemmaksi jollain kätevällä uudissanalla. Shoppailun ja stailailun käsitteet on opittu nopeasti, miksei jonkun uuden, korvassa kivalta kuullostavan käyttäytymissanankin voisi luoda.

Sukupolvikokemuksia

Sukupolvet samaistuvat omiin ikätovereihin: on koettu samat kouluajat, leikit, ruuat, kulttuurikokemukset, poliittiset tapahtumat ynnä muut. Sukupolville annetut nimet jäsentävät kunkin aikakauden hahmottamista. Emeritusprofessori J.P. Roos on ollut edelläkävijä ja nimittänyt 1900-luvun alusta alkaneet sukupolvet ajan kuvaan sopivilla nimityksillä.

Vauvan koliikki koskettaa

Tiedon avulla voidaan kehittää koliikkioireista kärsivien vauvojen hoitoa ja tuottaa työvälineitä neuvolan terveydenhoitajille avuksi perheiden kohtaamiseen.