Opettavainen tarina

Ystäväni kertoi minulle tarinan ystävästään. Tarina on tosi, mutta sellaisia sattuu tosi harvoin. Ystäväni ystävä, keski-ikäinen nainen, oli energinen ja aikaansaapa. Oli työiän loppupäässä, mutta virtaa riitti vaikka muille jakaa. Ja itsestään hän oli aina osannut pitää huolta: paino oli normaali, säännöllisiä liikuntaharrastuksia oli, ja kulttuuririennot tuottivat suurta mielihyvää tasapainoisen perhe-elämän ohella.

Ennen viime joulua hän oli tuntenut itsensä voimattomaksi. Olo oli ennen kaikkea uupunut, voimaton ja energia oli poissa. Nainen hakeutui terveyskeskuslääkärin puheille ja verenkuva otettiin. Mitään diagnoosia ei kuitenkaan löytynyt ja nainen palasi ponnettomana kotiin. Kun heikko olo jatkui, nainen meni yksityiseen lääkärikeskukseen, jossa tehtiin 600 euron edestä erilaisia veritutkimuksia. Syy löytyi. Niistä nimittäin selvisi, että hänen D-vitamiinitasonsa eli kalsidioli oli poikkeuksellisen alhainen, kuulemma 35 nmol/l. Hoitona oli tietenkin tehoannos D-vitamiinia ja kaikki oireet alkoivat hävitä hyvin nopeasti.

Noin viidenneksellä työikäisistä naisista kalsidiolin veripitoisuus alittaa puuterajan. Oireita ei kuitenkaan siitä yleensä tule, vaikka keho alkaakin kärsiä. D-vitamiinitutkija, emeritysprofessori Ilari Paakkarin mukaan luusto ei ole ainoa D-vitamiinin säätelykohde. Ainakin 300 geeniä lähes kaikissa elimistön kudoksissa muuttaa ilmentymistään D-vitamiinin vaikutuksesta. Hän on sitä mieltä, että omaa terveyttään turvaavan on hyvä pyrkiä kalsidiolin tasoon yli 75 nmol/l, joka tiedetään tarpeelliseksi luuston terveyden kannalta.