Facebooktwitterlinkedin

Seija Sihvola

Käsillä on valtaa ja käsissä piilee vaara. Koronakriisi on kääntänyt katseet maailman ihmisten käsiin. Meidän ja heidän. Olemme jo tottuneet siihen, että uuden viruksen väijyessä käsien pesemisen tärkeys nostetaan ykköskeinoksi viruksen nujertamiseksi. Tahmaiset kädet tiedostetaan ja niitä hangataan desillä ja saippualla. Mieliin palautetaan myös, että suun, nenän ja silmien koskettelua on syytä välttää.  Samaten  kaikkia julkisten tilojen tarttumapintoja ja -kahvoja.

Pian puhtaustapamme taas huonontuvat, kenties unohtuvat. Kunnes tulee seuraava aalto.

Virusaalto voi joskus olla salakavala ja arvaamaton, eikä ykköskeino riitä. Muistan kuinka kahdeksan vuotta sitten esitetty tv-sarja ”Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin” hätkähdytti jo pelkästään nimellään.  Se oli jotenkin jo valmiiksi outo. Ruotsalaisen Jonas Gardellin kirjaan perustuva sarja kertoi tositarinan HIV:in uhreista. Sarja suretti paljon ja paljaat käteni kostuivat.

Käsihygienia on mikrobiologiaa, tiukkaa tutkittavissa olevaa tiedettä. Sen rinnalla kulkee käsien kontaktimerkitys. Kontaktikäsillä on valtaa, myönteistä ja kielteistä. Myönteistä käsien kontaktimerkitystä tutkitaan sitäkin, mutta vähemmän. Siitä puuttuu draama ja kiireellisyyden sanelema tarve.

Elämän alku- ja loppupuolella suojelevia käsiä tarvitaan erityisen paljon: syöttämään, pesemään, pukemaan, rauhoittamaan, tukemaan, lohduttamaan.  Vastasyntyneen ja vanhuksen hoivat ovat hellää käsityötä, jonka antaja saa moni elämässään – todennäköisesti ja toivottavasti  ilokseen –  olla.

Minä olen saanut vuoden sisällä hellitellä 100-vuotiasta Saima-tätiäni ja kahta uutta vastasyntynyttä lastenlastani. Yhden päivän ikäisenä tai satavuotiaana – olemuksessa löytyy paljon samaa ja kaunista. Luottamusta läheiseen ja läheisen käsien antamaan turvaan.

Vuoden sisällä olen myös ollut saattamassa rakasta lapsuudenystävääni ikuisuuden lepoon. Haikeuden keskellä muistotilaisuudessa, johon ei saanut pukeutua mustaan, oli lämmittävä hetki, kun ystäväni tytär oli koonnut äitinsä halpiskorut pöydälle ja rohkaisi meitä naisia valitsemaan niistä mieluiset itsellemme. Minä valitsin musta-valkoisen kaulakorun ja sormuksen.

”Yhteytemme jatkuu”, ajattelin ja lähetin hymyillen viestin ylöspäin.

Helmikuun lopussa edesmenneen kuvanveistäjä Pekka Kauhasen pienessä Primavera teoksessa näkyy käsiyhteyden voima. Pöydälläni oleva teos symboloi minulle ystävyyden katkeamatonta sinettiä.

Saisinko – vai anna, tänne, heti, mulle?

Pöytätavat-sana ei oikein kuulu arkipuheessa, vaikka syytä olisi. Tärkeän asiakokonaisuuden voisi brändätä tuoreemmaksi jollain kätevällä uudissanalla. Shoppailun ja stailailun käsitteet on opittu nopeasti, miksei jonkun uuden, korvassa kivalta kuullostavan käyttäytymissanankin voisi luoda.

Sukupolvikokemuksia

Sukupolvet samaistuvat omiin ikätovereihin: on koettu samat kouluajat, leikit, ruuat, kulttuurikokemukset, poliittiset tapahtumat ynnä muut. Sukupolville annetut nimet jäsentävät kunkin aikakauden hahmottamista. Emeritusprofessori J.P. Roos on ollut edelläkävijä ja nimittänyt 1900-luvun alusta alkaneet sukupolvet ajan kuvaan sopivilla nimityksillä.

Vauvan koliikki koskettaa

Tiedon avulla voidaan kehittää koliikkioireista kärsivien vauvojen hoitoa ja tuottaa työvälineitä neuvolan terveydenhoitajille avuksi perheiden kohtaamiseen.

Miten voin?

Olemme itse minämme tärkein terapeutti ja tukija. Minä olen aina ja alati olemassa minua varten, jonotusvuoroja ei ole.