Juhlitaan enemmän
Seija Sihvola
On vuoden viimeinen päivä. Se on kiehtova hiljentymispäivä inventoida mennyttä ja visioida tulevaa. Rajapinta-hetkien pohdinnassa on jotain lumoavaa: mitä tuli tehtyä, koettua, aikaansaatua, mokattua, tunnettua. Kuinka paljon kaikkea mahtuu yhteen vuoteen ja kuinka nopeasti se muka vierähtää.
Koettu antaa väkisinkin suunnan untuvalle uudelle vuodelle ja siitä jos mistä on syytä olla kiitollinen. Ääripääkokemukset ovat niitä, jotka juuttuvat eniten mieleen ja joista tulee muistoja. Ne kun tulevat yleensä puun takaa. Vain muutama päivä sitten sukulaiseni pienokainen joutui äkilliseen avosydänleikkaukseen. Kokemus oli ravisuttava, vaikka ymmärrys rauhoitti nopeasti luottamaan suomalaiseen lääketieteeseen (fanitan suuresti Elossa 24/h sarjaa ja kohta se taas alkaa). Kaikki sujui hienosti ja puolitoistavuotias toipuu kovaa kyytiä.
Myös yksi vuoden ääripääkokemuksista minulle oli nuorimmaiseni jalkapalloseuran nousu takaisin Veikkausliigaan. Viimeisen pelin viimeisiä minuutteja ei unohda – itku ilosta oli enemmän kuin ihanaa!
Ääripääkokemukset ovat rikkaita ja rakkaita, mutta samalla kuluttavia. Vähemmän ääripääkokemuksia, mutta kokemuksia kumminkin, saa vaikka yhteistoiminnasta. Verkostot, tiimit, ryhmät, porukat, klubit, kerhot, hallitukset,leirit… kerryttävät mukavaa sosiaalista pääomaa, vaikka rajua tunnemyrskyä ne eivät juurikaan tarjoa. Yhdessä puurtaminen ja pohtiminen voimaannuttaa, vaikka sitä ei heti huomaa eikä aina arvosta. Neuvola ja kouluterveyslehtikin on verraton esimerkki hiljaisesta aikaansaannoksesta. Tea Itkonen ja Johanna Pelto luovat kanssani neljästi vuodessa ammattilaislehden, josta toivottavasti on iloa monelle.
Entä tulevaisuus sitten? Ikä antaa vapauttavaa viisautta suhtautua varauksella kaikkiin uudenvuodenlupauksiin. Enemminkin sitä osaa tyynesti todeta, että tota tai sitä ei todellakaan kannata aloittaa ensi vuonna, siis huomenna, sillä se ei kuitenkaan tule toteutumaan. Tai hei, no, mikä ettei? Mitä jos se sittenkin tällä kertaa onnistuisi? Veijarimainen suhtautuminen omaan itseen ja ikiluottamus huomiseen voisi sittenkin olla paras tie elää tätä elämää, eikö? ”Ensi vuonna opettelen järkkärikamerani hienoimmat salat, muistan lukemistani kirjoista edes joitakin yksittäisiä asioita, ostan vähemmän vaatteita, hiljennyn päivittäin mietiskelemään, pidän kaapit järjestyksessä, opettelen virittämään purjeita edes johonkin malliin, lisään juoksukilometrejä, tapaan yksinäisiä ystäviäni useammin, vähennän huushollin tavaroita, herkuttelen hyvällä ruualla rauhallisemmin…”
Hurmaavaa, antoisaa ja superkokemusten vuotta 2019 ihan kaikille!
Me ollaan samanlaisia isoäitejä – kaikki
Vuonna 1890 syntynyt isoäitini Katariina, isäni äiti, oli huutolaislapsi. Hänet myytiin huutokaupalla alimman hoitotarjouksen tehneelle.
Yhdessäolon taikaa
Kun toisilleen tuntematon porukka elää yhdessä ahtaassa tilassa, kuten vaikka teltassa, pikku mökissä tai veneessä, paljastuu mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Kertomusten jumissa ja lumossa
Toukuun lopussa olin yhtäaikaa kolmen tarinan lumossa ja jumissa. Tarinat ympäröivät minut ja pitivät otteessaan, päivästä toiseen.
Sisarussarjasta voimaa
Sisko tai veli – aina tärkeä jokaiselle sisarukselle ja sisarussarjan vahvistumiselle. Sisarussuhteet ovat usein elämän pisimpään kestäviä ihmissuhteita.
Ennakoi tuleva tilanne
Vastikään tapahtui kaksi uhkaavaa tilannetta, joista toisessa olin osallisena. Molemmat uhkatilanteet olisi voitu välttää ennakoinnilla.
Pyöräily lisää terveyspääomaa
Pyöräilystä on tullut näkyvämpi osa katukuvaa. Koko maan tasolla pyöräily painottuu väestöryhmittäin tarkasteltuna lapsiin, nuoriin ja aikuisiällä naisiin.
