Ultrakulutuksesta kohtuuden polulle   

Helsingin Sanomien Musta laatikko -ohjelmassa journalisti Salla Varpula kuvasi ansiokkaasti nuorten ultrapikamuotia.  Pakko myöntää, että kuulin termin ensimmäistä kertaa. Ultrapikamuoti on Tiktok alustan ilmiö, joka innoittaa nuoria tilaamaan ultrahalpoja vaatteita ympäri maailmaa. Pikku toppi juhliin ja uudet sukat treeneihin, suit sait, helposti ja halvasti. Ja tuotteen voi aina palauttaa, jos se ei miellytä.  Lentokone plus muu logistiikka kuljettaa tuotteen Kiinasta Kauhavalle ja vääränvärisen tai -kokoisen Kauhavalta takaisin Kiinaan. Ultrapikamuodin ytimessä on kiinalainen verkkokauppa Shein. Se on maailman suosituin muotivaatteiden sovellus ja siellä käy arviolta satojatuhansia suomalaisia kuukausittain.

Kysyin 12-vuotiaalta lapsenlapseltani ajatuksia ultrapikamuodista ja Sheinista. ”Ai se, no se on jo vähän mennyttä”, hän helpotuksekseni totesi. ”Ei mun kaveripiirissä ole mitään erityistä pikamuotihinkua. Kulutusjutuista jutellaan joskus ja koulussa tunneilla myös”, hän jatkoi ja sovitti samalla pitkähihaista t-paitaani, jonka otti lisälämmikkeeksi ratsastustunnilleen. Vaatteet toki tyttöä kiinnostavat, mutta uutta ei välttämättä tarvita. Rento vaateasenne johtunee kirpputoreja suosivasta kodista, mikä on opettanut perheen lapset arvostamaan käytettyjä vaatteita.

Meidän aikuisten on helppo paheksua ultrapikamuotia. Mutta samassa veneessä olemme itse. Tavara ei ole välttämättä vaate, vaan sisustustuote, kodinkone, työkalu tai vaikka halpiskoru. Verkko-ostojen kolmesta pääkategoriasta, tavarat, palvelut ja rahapelit, tavaroiden myynti jatkaa selkeimmin nousuaan – eikä kulutus näytä laantumisen merkkejä. Tuotteet tulevat pitkälti Kiinasta, Intiasta tai Bangladeshistä.  Kaukomaiden halvemmat tuotteet koukuttavat, koska kotimaisen suosiminen edellyttäisi ostovalppautta ja tahtoa maksaa tuotteesta vähän enemmän.

Kuluttaminen, joka ei perustu todelliseen tarpeeseen, on ultrakuluttamista. Siihen kasvetaan ja sille sokeudutaan. On sanottu, että modernille ihmiselle mikään ei riitä.  Lapset ja nuoret oppivat, että aina saa uutta ja jo hankittua ei välttämättä tarvitse edes käyttää. Toisesta ihmisestä – esimerkiksi siitä, joka tuotteen on järkyttävissä olosuhteissa valmistanut – ja luonnosta välittämisen eetos hämärtyy.

Kohtuu on elämänviisauden ydinsana. Se tarkoittaa, että jotain on tarpeeksi. Kohtuullinen määrä esimerkiksi vaatteita  ja kenkiä per henkilö on Salla Varpulan selvitysten mukaan 85 kappaletta. Sillä ihminen Suomen oloissa pärjää ja se saisi lisääntyä vain viidellä kappaleella vuosittain.  

Voin olla kahdeksalle lapsenlapselleni kohtuukäsitteen opettaja vain jos olen kohtuuden ihminen. Falskisti sitä ei voi opettaa, sillä ”Kohtuus kaikessa” avautuu vain konkreettisilla esimerkeillä. Se, että kierrätän ihan kaiken, ei vielä tee minusta kohtuukuluttajaa. On keskityttävä hankintojen alkupäähän loppupään sijasta. 

Kohtuuden polku on hyvinvoinnin alku ja polku. Poliittisten päättäjien kulutuskehoituksista huolimatta, siirrytään sille tielle.