Kesäkuun Neuvola ja kouluterveys -lehden blogissa yhdessäolon taikaa

Seija Sihvola

Kun toisilleen tuntematon porukka elää yhdessä ahtaassa tilassa, kuten vaikka teltassa, pikku mökissä tai veneessä, paljastuu mielenkiintoisia yksityiskohtia. Paitsi että oppii kiehtovasti tuntemaan uusia ihmisiä, saa perspektiiviä myös omiin tottumuksiin. Omat sokeat alueet putkahtavat esiin ja se vasta terapeuttista onkin. Onneksi niille voi vapaasti nauraa, jos ei muuta, niin itseksensä ainakin.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen

Syöminen on yhdessäolon keskiössä, koska kokkailu on yleensä osa reissua. Syöminen on yhä yksilöllisempää. Ennen ostettiin porukoille kaikki tarvittavat ruoka-aineet etukäteen, nyt lähes jokainen syö omalla tavallaan. Yksi haluaa leivän hiivattomana, toinen vehnättömänä, kolmas lisäaineettomana yms. yms. Laajentunut elintarvikevalikoima mahdollistaa kaiken maailman variaatioita. Asenteet, aatteet ja lisääntyvät oireilut ja pitkäaikaissairaudet ohjaavat ruokavalintoja.

Syömisen ohella arjen rituaalit vaihtelevat yllättävän paljon. Naisten maailmassa erot korostuvat ehkä miehiä enemmän. Yksi kuorii kasvonsa säännöllisesti, toinen pirskottaa hajuvettä vaikka eräretkellä (minä), kolmas laittaa huulipunaa juoksulenkillekin (minä), neljäs vaatettaa itsensä sävysävyyn keskellä merta ja viides lakkaa kyntensä niin usein, että asetonipullo kuuluu matkavarusteisiin. Mutta kyllä miehetkin turhamailevat: eräs mies sai paniikin pienestäkin tahrasta t-paidassaan – piti ajaa kilometritolkuilla, jotta sai ostaa kaupasta uuden –, toinen jos ei päässyt ihan joka päivä lämpimään suihkuun. Inttiajan röntsyily häipyy näköjään mielestä ja tavoista nopeasti.

Ahtaan yhdessäolon parasta antia on väistämätön henkinen kohtaaminen. Kun tilat ovat niukat ja joukkoa paljon, on pakko sopeutua ja joustaa. Ollaan epämukavuusalueella, kun oma rauha puuttuu. Illanvirkut ja aamunvirkut joutuvat nukkumaan, pedantit ja epäpedantit korjaamaan jäljet, rintarinnan. Se vasta ilmaista karaisua on ja luonteen muokkautumista, ajattelen minä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä jäykemmäksi usein – huomaamatta – muuttuu.

Nuorten lumovoima uudistaa aina. Aika ajoin on terveellistä ahmia nuorten voimaa vääntämään omat mutkat suoriksi ja tuulettamaan pääkoppaa. Vauvat ja lapset tekevät sen automaattisesti jo pelkällä olemassaolollaan.

Sukulaisporukat luulevat tuntevansa toisensa, mutta eihän se niin ole. Ahtaat olot sen paljastavat. Oma veli tai sisko ei ole se nuoruuden tuttu tyyppi, vaan aikamoisesti joku toinen. Elämä muuttaa ja kumppani muokkaa. Mutta silti, on se oma sisar kuitenkin niin tuttu, että on se vähän niinkuin satama. Sen luokse voi palata ja se antaa turvaa, myrskyistä huolimatta. Heimolaiset lienee ahtaiden yhdessäolojen varmin valinta, sittenkin.

Lue myös aiemmin julkaistuja Seija Sihvolan blogitekstejä.

Terveyden polku vie hyvää kohti

Lapsen suoja on vanhemman viisaus. Lapsen terveys edistyy vanhemman osaamisesta. Nykyisessä Suomessa nuoret aikuiset, tulevat vanhemmat…

Sanan ja valon iloa

Hyvillä sanoilla vaikutetaan. Kun hyvät sanat tulevat lihaksi, alkaa tapahtua. Yle on kutsunut meitä kaikkia hyväntekeväisyyden Lahjoita puhetta -talkoisiin.

Lapsen terveysrutiineista voimaa

Pieni kuusivuotias jalkapalloilija kiitti uunituoreesta, itse leipomastaan pullasta ja ilmoitti samalla, ettei halua syödä niitä enempää.

Seura, peli, nuoruus ja tango

Katsoin kahden päivän välein kaksi elokuvaa, joiden raamit olivat samanlaiset. Molemmissa elokuvissa käsikirjoittajana ja ohjaajana oli sama henkilö.

Me ollaan samanlaisia isoäitejä – kaikki

Vuonna 1890 syntynyt isoäitini Katariina, isäni äiti, oli huutolaislapsi. Hänet myytiin huutokaupalla alimman hoitotarjouksen tehneelle.

Kertomusten jumissa ja lumossa

Toukuun lopussa olin yhtäaikaa kolmen tarinan lumossa ja jumissa. Tarinat ympäröivät minut ja pitivät otteessaan, päivästä toiseen.

Ennakoi tuleva tilanne

Vastikään tapahtui kaksi uhkaavaa tilannetta, joista toisessa olin osallisena. Molemmat uhkatilanteet olisi voitu välttää ennakoinnilla.

Halit takaisin!

Minulla on monta likisukulaista. He ovat kaikki niin kovin tärkeitä, että nyt, kun ei saa olla lähellä, koskemattomuus piinaa.

Suojelevat kädet

Käsillä on valtaa ja käsissä piilee vaara. Koronakriisi on kääntänyt katseet maailman ihmisten käsiin. Meidän ja heidän. Olemme jo tottuneet siihen, että uuden viruksen väijyessä käsien pesemisen tärkeys nostetaan ykköskeinoksi viruksen nujertamiseksi.

Naapuruuden herkkupalat

Jokaisella meistä on naapureita: seinän takana, pihapiirissä tai kilometrien päässä. Neljä viidestä meistä tervehtii naapureitaan ja liki kaksi kolmannesta vaihtaa kunnon kuulumiset. Kuusi prosenttia kuulemma googlettaa naapureitaan – kenties uteliaisuuttaan.

Kulttuurielämyskisan voittajat

Lehdessä ollut kokoomajuttu kulttuurielämysten yhteenvedosta innosti väkisinkin katsomaan asiaa myös omasta vinkkelistä. Minkä 2010-luvun kulttuurielämyksen nostaisin itse ylitse muiden? Mikä jätti minuun niin lähtemättömän vaikutuksen, että se peittoaisi muut kokemukset mennen tullen?

Aika juttu

Aikaa on Suomessa yli vuosisata vilkaistu ranteesta. Nyt ranteeseeni on ilmestynyt muhkea kello, joka on samalla terveysmittarini. Hienolta nimeltään se on GPS-multisporttiurheilukello.

Pu..pu niinkuin punnitus

Perjantaipunnitus on asia, josta olen vuosien varrella puhunut siellä sun täällä. Se ei tietenkään tarkoita, että juuri perjantaissa olisi jotain erikoista olemaan punnituspäivä.

Lisää meitä

Positiivisia suurperheitä olisi hyvä näkyä mediassa enemmän ja ammentaa heiltä käytännön vinkkejä arjesta selviytymiseen.

Aitoa luontoa vaikka boksissa

Luin partiolaisten Suomen luonnon päivänä järjestämästä Johtajatulet metsäseminaarista. Metsäeksotiikka näytti kirvoittavan sekä huippujohtajia että tuhansia kuuntelevia partiolaisia. Sitten siirryin Suomen luonnon päivän sivustolle.

Huolensa kullakin, mutta yhteishuoli on suurin

On pikku huolia ja on suuria huolia. Ja kaikenkokoisia huolimurheita siltä väliltä. Minä mietin juuri nyt, että kuihtuvatko tomaattini mökillä pitkän hellejakson seurauksena. Yksi lapsenlapsistani on huolissaan kanistaan, joka söi eilen pussilisen irtokarkkeja.

Värirakkautta

Värirakkaus jakaa meitä ihmisiä. Osa ei voi elää ilman voimakkaita värejä ympärillään, osa haluaa oleskella vain valkoisessa maisemassa.

Menestyksen mallinnusta

Lähes jokaiselle meistä tietty toukokuun viimeinen on ikimuistoinen päivä. Joku uurastus päättyi ja sitä juhlittiin.

Kasvun lumo

Kun 1960-luvulla olin juuri aloittanut oppikoulun, opin jotain, mistä en ollut ikinä kuullut mitään. Biologian opettajamme, vastavalmistunut nuorimies, kirjoitti liitutaululle suurikokoisin kaunokirjaimin salaperäisen yhtälön: vesi+hiilidioksidi=tärkkelys+happi.

Salattu sinuus

Uskon ja väitän, että jokaisella meistä on lähipiirissään henkilö tai henkilöitä, joilla on suuri ja mystinen salattu sisin. Ääripäissään salattu sisin voi kohdistua suunnattomaan hyvän- tai karmeaan pahantekemiseen.

Opettavainen tarina

Ystäväni kertoi minulle tarinan ystävästään. Tarina on tosi, mutta sellaisia sattuu tosi harvoin. Ystäväni ystävä, keski-ikäinen nainen, oli energinen ja aikaansaapa.

Elinikäinen ystävyys – mikä voimavara!

Kun kaksivuotiaana kohtaa kaverin lastentarhassa – siis nykyisessä päiväkodissa, jatkaa tapaamista kansakouluiässä, tekee kepposia oppikoulussa, jakaa aikuisvuosien ilot, surut, onnet ja huolet, voi varmuudella puhua kestoystävyydestä.

Ikääntymisen suojaa

Ilmiöoppiminen on opetussuunnitelman käsite ja nykypedagogiikan työväline. Ilmiövoima voisi puolestaan olla yhden ainoan yksittäisen ilmiön mediassa aikaansaama jättireaktio

Tahdon aika

On vuoden viimeinen päivä. Se on kiehtova hiljentymispäivä inventoida mennyttä ja visioida tulevaa. Rajapinta-hetkien pohdinnassa on jotain lumoavaa: mitä tuli tehtyä, koettua, aikaansaatua, mokattua, tunnettua. Kuinka paljon kaikkea mahtuu yhteen vuoteen…