Lapsen sukupuoli vaikuttaa aikuisten odotuksiin

Varmasti jokainen vanhempi ja aikuinen toivoo, että lapsille ovat auki kaikki maailman mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta. Silti me aikuiset usein huomaamattamme ohjaamme lapsia käyttäytymään stereotyyppisten sukupuoliodotusten mukaisesti. Tämä ei ole lasten etu. Neuvola tai kouluterveydenhoitaja voi tässä asiassa toimia hoksauttajana.

Sukupuolittava kasvatus tarkoittaa lasten vanhemmiltaan ja muilta aikuisilta saamia suoria ja epäsuoria viestejä siitä, miten tyttöjen ja poikien tulisi käyttäytyä. Sukupuolten tasa-arvoa arvostavissa yhteiskunnissa tämä ei useinkaan ole ilmeistä tai suoraa, mutta kasvatuskäytäntöjä tutkittaessa on havaittu vanhempien kasvattavan ja sosiaalistavan lapsiaan eri tavoin riippuen lapsen sukupuolesta. 

Odotukset alkavat varhain 

Sukupuoli on yleensä se ominaisuus, joka lapsesta ensimmäiseksi muille kerrotaan ja olemme sukupuolesta vahvasti tietoisia. Ei siis ole yllättävää, että sukupuoli vaikuttaa monin tavoin siihen, miten lapsen kanssa toimimme ja miten häntä arvioimme. 

Tyttöjen ja poikien kohteleminen eri tavalla alkaa jo ennen syntymää. Sikiön liikkeitä saatetaan kuvata tyttöjen kohdalla sulaviksi ja hellävaraisiksi, kun taas poikien liikkeitä saatetaan kuvata ponteviksi ja voimakkaiksi. Konttausiässä tyttövauvojen motorisia taitoja aliarvioidaan ja poikien taas yliarvioidaan, vaikka tutkimusten mukaan eroja ei tässä vaiheessa ole. 

Lapset huomaavat aikuisten odotukset ja muovaavat käytöstään sen mukaan, millaisia reaktioita kasvattajiltaan saavat.

Tunteille annetaan eri rajat

 Lapsia sosiaalistetaan myös tunteisiin eri tavoin: tunteista puhuminen on yleisempää tyttölasten kanssa, ja tunteiden näyttäminen ja herkkyys on tytöille poikia sallitumpaa. Esimerkiksi pienen tapaturman sattuessa poikien usein odotetaan jatkavan touhujaan nielemällä itkunsa ja juoksemalla takaisin leikkiin. Poikien fyysiseen aggressioon ja vahingontekoihin suhtaudutaan suopeammin kuin tyttöjen.

Myös lasten kiinnostuksen kohteiden, taitojen ja käyttäytymisen oletetaan eroavan sukupuolen perusteella. Aikuiset määrittelevät poikien ja tyttöjen leikit itsestään selvästi toisistaan erilaisina: pojille ominaisina nähdään pelit ja rajut leikit, tytöille taas hoiva- ja nukkeleikit. 

Ohjailu ei useinkaan ole tarkoituksellista, vaan kumpuaa aikuisten odotuksista ja asenteista. Lapset huomaavat aikuisten odotukset ja muovaavat käytöstään sen mukaan, millaisia reaktioita kasvattajiltaan saavat: kehuja, huomiota, kummastelua tai jopa moitteita. Amerikkalaistutkimuksen mukaan 92 prosenttia% 3-vuotiaista erotteli tyttöjen ja poikien lelut stereotyyppisten sukupuoliodotusten mukaisesti. Pojat olivat myös yksimielisiä siitä, että heidän vanhempansa eivät hyväksyisi heidän leikkivän “tyttöjen leluilla”. 

Elämänmittaisia vaikutuksia

Vaikka sukupuolittava kasvatus on usein hienovaraista ja saattaa jäädä kasvattajalta huomaamatta, sillä on merkittäviä vaikutuksia lasten elämään. Aikuisten ohjailu vaikuttaa lasten ajatuksiin itsestään ja kyvyistään ja vahvistaa sukupuolistereotypioita. Jo 6-vuotiaina tytöt uskovat poikia harvemmin oman sukupuolensa edustajan älykkyyteen. Jos lapsia ohjataan sukupuolen perusteella erilaiseen toimintaan ja erilaisten taitojen kehittymiseen, ei ole ihme, että nämä taidot todella eroavat myöhemmässä elämässä. Sukupuolittavalla kasvatuksella saattaakin olla suuri vaikutus esimerkiksi lasten motorisissa kyvyissä havaittavaan kuiluun sukupuolten välillä.

Jos tyttöjä kasvatetaan kilteiksi ja mukautuviksi ja poikia aktiivisemmiksi ja ottamaan enemmän tilaa, voivat vaikutukset käyttäytymiseen näkyä koko elämän ajan. Annetaanko tytöille ja pojille yhtäläiset mahdollisuudet olla vaikkapa määrätietoinen tai herkkä? Sukupuolittava kasvatus myös rajaa kaikki lapset tyttöihin ja poikiin, vaikka todellisuudessa sukupuoli on tätä moninaisempi. 

Sukupuolisensitiivisyyden merkitys kasvatuksessa hyväksytään nykyään, mutta se ymmärretään usein myös väärin. Kyse ei ole siitä, etteikö sukupuolia olisi olemassa, vaan siitä, että ymmärrämme sukupuoleen kohdistuvia normeja ja pyrimme toimimaan niin, että lapsilla on tilaa toteuttaa itseään vapaammin. Tämä hyödyttää kaikkia lapsia sukupuolesta riippumatta. 

Mitä tehdä toisin?

• Puhuttele lapsia nimeltä, ei poikina ja tyttöinä. Sukupuolesta puhuminen ei toki ole kiellettyä, mutta usein sen mainitsemista voisi vähentää.
• Anna lapsen itse kertoa sukupuolestaan – vältä olettamasta.
• Mieti, tuleeko itse helpommin sanottua “reipas poika ja suloinen tyttö” kuin toisinpäin.
• Kysy leikeistä, kavereista ja harrastuksista ilman oletuksia. Tarjoa lapsille kaikenlaisia leluja ja piirrettävää.
• Kohtele lapsia samalla tavalla: esimerkiksi esitä myös poikalapsille avoimia kysymyksiä.
• Kun havainnoit lasta, mieti joskus, mitä jos lapsi olisikin muuta sukupuolta. Tähän voit herätellä vanhempiakin.
• Kysy vanhemmilta heidän näkemyksiään: vaikuttaako lapsen sukupuoli kasvatukseen?

Teksti:

Jonna Pehkonen, Tampereen yliopisto, yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma

Ilona Kyngäs, Lapin yliopisto, sosiologian tutkinto-ohjelma

Kirjoittajat ovat yliopisto-opiskelijoita, jotka perehtyivät aiheeseen Tasa-arvoinen neuvola -hankkeessa: tasa-arvoinenneuvola.fi.

Lähteet:

Adams, S., Kuebli, J., Boyle, P. A., & Fivush, R. (1995). Gender differences in parent-child conversations about past emotions: A longitudinal investigation. Sex Roles, 33(5–6), 309–323. https://doi.org/10.1007/BF01954572

Alasuutari, M. (2016). Tytön ja pojan varhaiskasvatus. Teoksessa M. Husso ja R. Heiskala (toim.), Sukupuolikysymys (s. 122–141). Gaudeamus. 

Aznar, A., & Tenenbaum, H. R. (2015). Gender and age differences in parent-child emotion talk. British Journal of Developmental Psychology, 33(1), 148–155. https://doi.org/10.1111/bjdp.12069

Bian, L., Leslie, S.-J., & Cimpian, A. (2017). Gender stereotypes about intellectual ability emerge early and influence children’s interests. Science (American Association for the Advancement of Science), 355(6323), 389–391. https://doi.org/10.1126/science.aah6524

Freeman, N. K. (2007). Preschoolers’ perceptions of gender appropriate toys and their parents’ beliefs about genderized behaviors: Miscommunication, mixed messages, or hidden truths? Early Childhood Education Journal, 34(5), 357–366. https://doi.org/10.1007/ s10643-006-0123-x  

Martin, J. L., & Ross, H. S. (2005). Sibling aggression: Sex differences and parents’ reactions. International Journal of Behavioral Development, 29(2), 129–138. https://doi.org/10.1080/01650250444000469

Mesman, J., & Groeneveld, M. G. (2018). Gendered Parenting in Early Childhood: Subtle But Unmistakable if You Know Where to Look. Child Development Perspectives, 12(1), 22–27. https://doi.org/10.1111/cdep.12250

Mondschein, E. R., Adolph, K. E., & Tamis-Lemonda, C. S. (2000). Gender bias in mothers’ expectations about infant crawling: Sex and gender in development. Journal of Experimental Child Psychology, 77(4), 304–316. https://doi-org.libproxy.tuni.fi/10.1006/jecp.2000.2597

Morawska, A. (2020). The Effects of Gendered Parenting on Child Development Outcomes: A Systematic Review. Clinical Child and Family Psychology Review, 23(4), 553–576. https://doi.org/10.1007/s10567-020-00321-5

Rothman, B. K. (1986). The Tentative Pregnancy: Prenatal Diagnosis and the Future of Motherhood. New York, NY: Penguin Books.

Stainton, M. C. (1985). The Fetus: A Growing Member of the Family. Family Relations, 34(3), 321–326. https://doi.org/10.2307/583569

Ylitapio-Mäntylä, O. (2012). Villit ja kiltit: Tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. PS-kustannus.