Facebooktwitterlinkedin

Matti Rimpelä

Suomi on saanut ensimmäisen ehdotuksen
kansalliseksi lapsistrategiaksi.
“Lapsen aika – Kohti kansallista
lapsistrategiaa 2040″ ehdotuksen
mukaan lapsi-, nuori- ja perhemyönteisen
Suomen toteutumiseen tarvitaan
täsmätavoitteita.

Ne liittyvät lapsen ihmissuhdeympäristöön (vanhemmat, läheiset aikuiset, ystävät), lapsen ja perheen osallisuuteen kasvu- ja lähiyhteisössä, perheiden yhdessä viettämään aikaan, lapsen ja nuoren yksilöllisen kasvun ja oppimisen polun mahdollistamiseen, lapsiperheiden köyhyyden vähentämiseen sekä ihmisten mahdollisuuteen toivomaansa lapsimäärään (Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4).

SUOMI RATIFIOI YK:N lapsen oikeuksien yleissopimuksen vuonna 1991.  Lähes kolme vuosikymmentä kului ennen kuin valmisteltiin ehdotus kansalliseksi lapsistrategiaksi. Viive on melkoinen. Siksi on hyvä palauttaa mieleen, mihin Suomi sitoutui ratifioidessaan yleissopimuksen.

Jo vuodesta 1990 alkaen sopimusvaltiota on kannustettu hyväksymään kansalliset toimintasuunnitelmat. Vuonna 2003 annetut ohjeet velvoittivat sopimusvaltiot hyväksymään ’yleissopimukseen perustuva, yhdistävä, kattava, ja oikeusperusteinen kansallisen strategia’ ohjaamaan lapsen oikeuksien toteutumista:

Strategia ei saa olla pelkästään hyvien aikomusten luettelo. Sen on sisällettävä kuvaus kestävästä prosessista lasten oikeuksien toteuttamiseksi kaikkialla valtiossa. On asetettava todelliset ja saavutettavissa olevat tavoitteet.

Strategian kuuluvat valvonta, jatku-va arviointi ja säännöllinen päivittäminen sekä määräaikaisraportointi eduskunnalle ja kansalaisille.
Kansallinen lapsistrategia on hyväksyttävä hallinnon ylimmällä tasolla. Strategialle on osoitettava riittävät inhimilliset ja taloudelliset voimavarat.
Lapsen aika -raporttia lukiessa huomaa pian, että paljon on työtä tehtävänä ennen kuin Suomella on hallinnon ylimmän tason hyväksymä ja toimeenpanoon riittävät inhimilliset ja taloudelliset voimavarat osoittava kansallinen lapsistrategia.
Mikä sitten on kansallisen strategian ydinkysymys? Mikä ohjaa ratkaisevasti lapsen kehitystä aikuiseksi? Vastaus on selvä: lapsen perhe ja koti!
Valtiot ovat viime kädessä vastuussa lasten oikeuksien toteutumisesta, mutta niin ovat myös kaikki muut yhteiskunnan toimijat yksilöistä yhteisöihin. Keskiössä ovat lasten perheet. Mutta ei lapsiperhettä saa jättää yksin. Sopimusvaltioiden tulee luoda ympäristö, joka mahdollistaa ja edistää perheelle sen arjessa lapsen oikeuksien toteuttamisen.

Lapsen aika -raportissa perhettä ei ole unohdettu. Sanana perhe esiintyy siinä 394 kertaa. Näin tullaan tämän pääkirjoituksen ytimeen. Miksi puhumme lapsistrategiasta, kun lapsen kehitystä aikuiseksi ohjaa eniten hänen kotinsa ja perheensä.
Olisiko yhdistettävä lapsipolitiikan ja perhepolitiikan näkökulmat ja laajennettava tehtävä lapsiperhestrategiaksi, johon sisältyy YK:n lapsen oikeuksien toimeenpanon edellyttämä lapsistrategia?

MIKÄ ON TÄRKEIN valinta lapsiperhestrategian valmistelussa? Vastaus löytyä sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Jorma Sipilän kirjoista vuosilta 1979 ja 1985. Sipilän mukaan perhettä horjuttivat monet ristiriidat. Perheiden hajoaminen oli olennainen osa syrjäytymiskehityksen dynamiikkaa. Lasten sosiaalistumisen yhteisönä ydinperheellä oli kaksi tapaa epäonnistua: se irtautui laajemmasta sosiaalisesta yhteisöstä pieneksi henkisesti ahtaaksi yksiköksi tai hajautui irrallisiksi yksilöiksi.
Sipilän mukaan ydinperheen toimintakyvyn heikkeneminen asettaa yhteiskunnan uusien kysymysten eteen: Onko kehitettävä totaalinen yhteiskunnallinen sosialisaatiojärjestelmä vai pyrittävä luomaan uusia yhteisöllisiä rakenteita perheiden vahvistukseksi?”.
Sipilän esitti myös vastauksen. Perhettä ei voi korvata virallisella organisaatiolla eikä sitä myöskään kyetä tukemaan tehokkaasti kontrolli- ja palveluorganisaatioilla. On kehitettävä uudenlaisia joustavia julkisen ja yksityisen kohtaamisen muotoja ja ne taas tulevat varmasti tuomaan mukanaan uudenlaisia ongelmia.
Miksi Jorma Sipilän pohdinnat vuosilta 1979 ja 1985 ovat tänään ajankohtaisia? Siksi, että hallitsevana lapsiperhestrategiana on Suomessa ollut perheen korvaaminen – Sipilän sanoin – totaalisella yhteiskunnallisella sosialisaatiojärjestelmällä. Huomattavasti vähemmän on panostettu perheitä vahvistavien uusien yhteisöllisten rakenteiden luomiseen.
Kasvavat investoinnit virallisiin kontrolli- ja palveluorganisaatioihin eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia. Päinvastoin. Lapsiperheiden ja lasten pahoinvointi on tänään huomattavasti suurempi yhteiskunnallinen haaste kuin 1980-luvulla.
Näin tullaan lapsiperhestrategian suureen valintaan. Olisiko tärkeimmäksi tavoitteeksi otettava lapsiperheiden arjen vahvistaminen juuri niin kuin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpano-ohjeet edellyttävät: Luomalla lapsiperheille arjen ympäristö, joka mahdollistaa ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista?

ACE puhutti Lasten terveyskäräjillä

Marraskuun alussa pidettiin valtakunnalliset Lasten terveyskäräjät. Käräjillä käsiteltiin vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen merkitystä lasten hyvinvointiin ja myöhempään elämään. ACE, Adverse Childhood Expriences, puhutti kuulijoita erityisen paljon.

Aika juttu

Aikaa on Suomessa yli vuosisata vilkaistu ranteesta. Nyt ranteeseeni on ilmestynyt muhkea kello, joka on samalla terveysmittarini. Hienolta nimeltään se on GPS-multisporttiurheilukello.

Pu..pu niinkuin punnitus

Perjantaipunnitus on asia, josta olen vuosien varrella puhunut siellä sun täällä. Se ei tietenkään tarkoita, että juuri perjantaissa olisi jotain erikoista olemaan punnituspäivä.

Lisää meitä

Positiivisia suurperheitä olisi hyvä näkyä mediassa enemmän ja ammentaa heiltä käytännön vinkkejä arjesta selviytymiseen.